torstai 25. helmikuuta 2016

Liha-sienipiirakka, peltipiirakka parhaimmillaan

Peltipiirakat ovat retroruokina lisänneet suosiotaan kodeissa jo jonkin aikaa. Niitä näkee kehuttavan niin ruokablogeissa kuin muissakin julkaisuissa. Peltipiirakaksi kutsutaan yleensä lihapiirakkaa, joka leivotaan uunipellin kokoiseksi.

Pidän liha- ja kaalipiirakoista, varsinkin sellaisista, joiden taikina on hiivalla kohotettua ja mielellään hiivaleipäjauhoilla täydennettyä. Taikinan sisässä pitää olla mehevä ja hyvin maustettu täyte.

Juuri nyt halusin kehittää ohjeen, jonka täytteessä on puolet lihaa ja puolet kasviksia, tällä kertaa viljeltyjen sienien muodossa.

Sienet uppoavat lihan joukkoon hienosti antaen umamista, täyteläistä makua. Taikinaosuus ei rapise pitkin rinnuksia ja jätä suupieliä rasvaisiksi, vaan se maistuu ravitsevan hyvältä ja viljaisalta.

Juomaksi kuuman liha-sienipiirakan kanssa sopii vaikkapa kylmä kahvijuoma, caffè latte. Ulkoilun jälkeen voi mieluummin valita lämmittävää kaakaota tai teetä. Kannattaa muistaa myös hyvin haudutettu, maukas lihaliemi!

Liha-sienipiirakka

Pohja
3 dl kevytmaitoa
25 g hiivaa
1 kananmuna (jätä osa voiteluun)
1 tl suolaa
2 tl fariinisokeria
4 dl hiivaleipäjauhoja
noin 3 dl vehnäjauhoja
2 rkl rypsiöljyä
Täyte
1 dl riisi-ohraseosta tai ohrasuurimoita
2 kananmunaa
1 iso sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl rypsiöljyä + 2 rkl voita
200 g sika-nautajauhelihaa
200 g (ruskeita) herkkusieniä
1 tl suolaa
¼ tl mustapippuria myllystä
½ - 1 tl maustepippuria
½ - 1 tl paprikajauhetta
½ tl kuivattua timjamia


Aloita kahden kananmunan ja riisi-ohraseoksen tai ohrasuurimoiden keittämisestä. Keitä kananmunia 7 minuuttia ja viljaa pakkauksen ohjeen mukaan. Nämä kypsyvät siinä samalla, kun teet taikinaa.
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna joukkoon hiiva. Riko kananmunan rakenne kahvikupissa haarukalla vatkaten, ja sekoita taikinapohjaan noin puolet kananmunasta, suola ja sokeri sekä vähin erin jauhot. Käytä haarukkavatkainta.
Vaivaa taikinaa lopuksi käsin lisäten samalla tilkka öljyä. Yritä jättää taikina mahdollisimman löysäksi, mutta kuitenkin kaulittavaksi. Anna taikinan kohota peitettynä vedottomassa paikassa.
Kuori ja hienonna sipulit. Pyyhi sienet talouspaperilla tai harjaa sieniveitsellä tarvittaessa. Pilko sienet leikkuulautaa vasten veitsellä melko pieniksi palasiksi. Kuumenna paistinpannussa öljy-voiseos ja kuullota sipulit. Lisää jauheliha ja sienet, paista sekoittaen ja mausta.
Kuori kananmunat kulhon pohjalle ja murskaa haarukalla. Lisää kypsä, valutettu riisi-ohraseos tai ohra sekä jauheliha-sipuli-sieniseos. Tarkista täytteen maku. Täytteen tulee olla mehevää ja hyvin maustettua.
Jaa kohonnut taikina kahteen osaan ja kauli nämä melko ohuiksi levyiksi kumpikin erikseen leivinpaperien päälle. Käytä tarvittaessa jauhoja.
Lisää toiselle levylle täyte ja levitä täyte tasaisesti. Siirrä toinen levy kanneksi leivinpaperin avulla. Käännä tai painele levyjen reunat kiinni.
Voitele piirakka munalla ja pistele haarukalla pohjaan saakka. Painele haarukalla myös piirakan reunat. Paista 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.
Ohje, teksti ja kuvat: Pirjo Toikkanen
Lisätietoa viljellyistä sienistä www.rouvakasvis.fi / Kasviskoulu
Alla olevassa kuvakoosteessa piirakan raaka-aineita, täyte ja pohjataikina, piirakka ennen paistoa ja paiston jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti