torstai 5. toukokuuta 2016

Hedelmäinen sitruunatorttu

Jos äitienpäivän kahvipöytään olet miettimässä makeaa tarjottavaa, ehdotan harkitsemaan hedelmäistä sitruunatorttua. Se valmistuu helposti. Kouluikäinen lapsikin osaa sen tehdä, pienemmät aikuisen valvonnassa.

Taputtelin valmiin, pyöreämuotoisen kauramurotaikinan piirakkavuokaan. Täytin sen sitruunaisella kerma-munaseoksella ja paistoin.

Huomasin, että uunista otetun leivonnaisen on hyvä antaa vähän jäähtyä ja kiinteytyä ennen mintunoksien ja hedelmien lisäämistä. Hedelmät ja yrtit pysyvät näin raikkaina.

Lusikoin osan hedelmäsalaatista sitruunatortun päälle ja osan tarjosin erikseen. Mintunoksat antoivat keväistä lisäväriä ja makua.


Meillä helppo, hedelmäinen sitruunatorttu juhlisti helatorstaita ja syntymäpäiväkahveja. Toukokuun alun hedelmistä löytyi keväisen vihreitä ja aurinkoisen keltaisia sävyjä.

Sitruunat ovat toukokuussa kauden hedelmiä. Tuore ananas, mango, kiivit ja papaija sopivat hyvin salaatiksi. Jos pakastimessa on marjoja, nekin käyvät, ja onhan niitä kaupassa jo tuoreita tuontimarjojakin.
 
Hedelmäinen sitruunatorttu

1 pakastettu, pyöreä kauramurotaikina (380 g)
1 – 2 rkl voita tai margariinia
Täyte
3,3 dl (1 tlk) ruokakermaa (10 %)
1 ½ dl sokeria
3 kananmunaa
2 sitruunan mehu (1 dl)
1 sitruunan raastettu kuori
Hedelmiä valinnan mukaan, esim.
viinirypäleitä
kiiviä
papaijaa
mangoa
appelsiinia
ananasta


Anna taikinan sulaa huoneenlämmössä tunnin ajan. Voitele piirakkavuoka ja taputtele taikina vuokaan. Painele tasaisesti sekä pohjaan että reunoille.
Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Sekoita kermaan kunnolla sokeri, munat, sitruunanmehu ja kuoriraaste. Kaada seos taikinan täytteeksi.

Siirrä vuoka varoen ja tasaisin liikkein uunin keskiritilätasolle. Lapsi tarvitsee tässä kohtaa aikuisen apua, ettei täytettä loiskahda kuumaan uuniin.

Paista torttua 40 minuuttia.
Kuori ja paloittele hedelmät samaan tapaan kuin tekisit hedelmäsalaattia. Sekoita palaset keskenään tai jätä omiksi ryhmikseen.

Anna leivonnaisen hieman jäähtyä. Nostele hedelmäpalaset mielesi mukaisesti. Osan salaatista voit tarjota erikseen. Koristele mintunoksin.
Alla olevan sitruunatortun pinnalle ripautin lasten iloksi strösseleitä.
Teksti, kuvat ja ohje: Pirjo Toikkanen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti