maanantai 23. toukokuuta 2016

Raparperihilloketta ja pannacotta

Meillä istui viikonvaihteessa ruokapöydän ääressä tavallista enemmän porukkaa sekä lauantaina että sunnuntaina. Oli mukavaa syödä läheisten ihmisten kanssa, ja tutustua myös yhteen uuteen henkilöön, jonka tapasimme aivan ensi kertaa. Olin miettinyt tarjottavat rentoon tyyliin. Näistä kasvispainotteiseen lasagneen palaan joskus myöhemmin. Nyt kirjaan muistiin jälkiruoan, joka sopii juuri tähän alkukesään.

Lauantain jälkiruokana oli pannacottaa ja sille raparperihilloketta. Mukana oli myös kotimaisia mansikoita. Pannacotan valmistaminen on äärimmäisen helppoa maitopohjaisiin jälkiruokiin kehitetyn hyytelösokerin (Multi) avulla. Raparperihilloke sai aivan uuden sävyn, kun käytin makeuttamiseen aromikasta, maultaan lakritsiin vivahtavaa ruokosokerisiirappia ja balsamiviinietikkaa.


Nämä pannacotat rakensin annosmaljoihin kolmeen kerrokseen: pohjalle pilkoin mansikoita, joita minulla on vielä viime kesältä jonkin verran pakastimessa. Mansikoiden mausteeksi sopii loistavasti basilika, mutta voit kokeilla myös korianteria ja basilikasta eri makuvaihtoehtoja, esimerkiksi anikseen vivahtavaa thaibasilikaa tai kanelibasilikaa. Ripaus rosmariinia sopii mansikoille niin ikään. Pinnalle lisäsin tuoreita, kotimaisia mansikoita ja basilikaa.

Jos haluat tutustua tuhtiin tietopakettiin raparperista, se löytyy osoitteesta www.rouvakasvis.fi / Kasviskoulu.
Raparperia ja mansikkaa pannacottaan
Pannacotta
5 dl ruokakermaa tai täysmaitoa
1 dl Multi-hyytelösokeria
1 tl vaniljasokeria
Pohjalle
2 ½ dl paloiteltuja mansikoita
3 rkl tuoretta, hienonnettua basilikaa
(½ rkl hienonnettua rosmariinia)
Pinnalle
3 dl viipaloitua raparperia
1 rkl vettä
½ dl ruokosokerisiirappia (Cane)
1 rkl balsamicoa
Koristeluun
2 dl paloiteltuja mansikoita
2 rkl tuoreita basilikanlehtiä


Mittaa pannacotan aineet vaniljasokeria lukuun ottamatta kattilaan. Kuumenna sekoittaen ja anna kiehua puoli minuuttia.
Paloittele 4 – 5 jälkiruokamaljaan mansikoita ja mausta ne basilikalla sekä halutessasi ripauksella rosmariinia.

Kaada pannacottaseos mansikka-basilikaseoksen päälle maljoihin. Anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia tai yli yön.
Mittaa kattilaan raparperia, tilkka vettä, siirappia sekä balsamico. Kuumenna ja anna seoksen kiehua hiljalleen, kunnes raparperi pehmenee. Siirrä jäähtymään.


Lusikoi tai kaada raparperiseos pannacotta-astioihin. Koristele pilkotuilla mansikoilla ja basilikalla.

Teksti, kuvat ja ohjeet: Pirjo Toikkanen

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti