maanantai 27. kesäkuuta 2016

Aina hyvä hölskytyskurkut

Hölskytyskurkut ei ole mikään uusi keksintö, mutta kuinka suosittuja hölskykurkut tänä päivänä ovatkaan! Ne sopivat sekä tavallisen kotiruoan että modernin katuruoan kavereiksi.

Kurkkuja on hölskyltelty ennen vanhaan kahden lautasen välissä niin talonpoikaiskodeissa kuin herraskartanoissakin useimmiten liharuoan lisäkkeeksi heti, kun avomaan kurkkusatoa on alettu kesällä saada. Nyt nämä perinnekurkut ovat nuorison suosiossa burgereiden ja täytettyjen patonkien välissä.
Meillä hölskytys-, joskus hyrskytyskurkuiksi, nimitettyjä kurkkuja syödään myös läntisessä naapurimaassa. Niitä kutsutaan ruotsin kirjakielessä nimellä klappgurkor ja kansankielessä nimellä skakagurkor. Virossa vastaavat kurkut ovat saaneet nimen klopitud kurgid. Ohjeita näkee melko vanhoissakin keittokirjoissa. Alun perin ohjeeseen kuului yhtä paljon suolaa kuin sokeriakin. Itse olen vähentänyt suolan määrän teelusikalliseen vastaamaan ruokalusikallista sokeria.

Ennen vanhaan kurkkujen pinta saattoi maistua karvaalta. Sen takia kurkut kuorittiin ennen hölskytystä. Koristeellisuuden takia voi toki vetäistä kurkuista pitkittäin osan kuoresta pois, mutta maun kannalta tämä on täysin tarpeetonta. Jos avomaan kurkuissa on kuoressa karvautta, voi toki kuoret poistaa.

Etikaksi on alkujaan valittu väkiviinaetikka, koska sitä on ollut yleisesti saatavilla. Nykyään käytän hölskytyskurkkuihin useimmiten joko omena- tai valkoviinietikkaa. Tuoreen tillin määrästä sen sijaan ei kannata säästellä. Se viimeistelee kurkut aromikkaiksi.

Muuntelu on mielestäni sallittua, vaikka kyseessä on isoäidin tai mummun kurkuiksikin nimitetty perinneruoka. Tillin voi vaihtaa korianteriin ja mukaan voi lisätä tuoretta, hienonnettua chiliä ja/tai raastettua inkivääriä. Näin kurkut saavat aasialaisvivahteen, ja istuvat hyvin modernin streetfoodin kylkeen.

Fenkoli on kurkun makupariksi nappivalinta. Kokeile lisätä hölskytyskurkkuihin fenkolinsiemeniä tai tuoretta fenkolia ohuina siivuina. Lisää mukaan myös tillimäiset fenkolintupsut. Fenkolikurkut maistuvat kalaruokien, esimerkiksi paistettujen ahvenfileiden kanssa. Huom. Fenkolinsiemenistä saat aromit heräämään henkiin kuumentamalla siemeniä hetken aikaa pannussa, ja murskaamalla siemenet kevyesti huhmareessa.

Villivihanneksista hölskytyskurkkuihin voi poimia tillin tilalle esimerkiksi siankärsämönlehtiä, rantaminttua tai mustaherukanlehtiä.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Hölskytys-, hölsky- ja hyrskytyskurkut, mummon ja isoäidin kurkut ovat tuttuja monelle, mutta lisäksi nämä kurkut ovat saaneet savolaisilta nimen rumpsutuskurkut, lyhyesti rumpsukurkut. Tunnetaanpa nämä myös lätkytettyinä kurkkuina, plätky- tai lätsytyskurkkuina, plitipläti- ja ravistuskurkkuina. :-)

Taustatietoa tillistä löydät osoitteesta: www.rouvakasvis.fi / Kasviskoulu

Pirjon hölskytyskurkut

4 avomaankurkkua tai 1 kasvihuonekurkku
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
1 rkl väkiviinaetikkaa tai 2 rkl omena- tai valkoviinietikkaa
½ dl tuoretta, hienonnettua tilliä
Leikkaa huuhdotut kurkut ohuiksi viipaleiksi. Parhaiten viipalointi sujuu mandoliini-vihannesleikkurilla.
Siirrä kurkkusiivut syvälle lautaselle. Mittaa päälle sokeri, suola ja etikka sekä tilli.

Aseta toinen lautanen kanneksi ja hölskytä kunnolla niin, että kurkkuviipaleet maustuvat kauttaaltaan.

Valuta ylimääräinen neste pois. Tarjoa kesäruoan lisäkkeenä.
Teksti, kuvat ja ruokaohje: Pirjo Toikkanen


6 kommenttia:

  1. Samaa mieltä, kesäinen herkku, joka pitää aina pintansa!

    VastaaPoista
  2. Sama kun virolaiset klopitud kurgid :D

    VastaaPoista
  3. Kiitos, Kaja, tuosta tiedosta! Hölskytyskurkkuja tehdään siis myös Virossa! Klopitud kurgid.

    VastaaPoista
  4. Hei, voi tehdä myös pulleita höls.kurkkuja - noin puoli senttiä paksuja paloja, joita maistoin Tallinnan laivalla. Olipa niin hyvää ja rakenne hieman enemmän pureskeltava ehkä paksuuden vuoksi. Ihana kesä!

    VastaaPoista
  5. Kiitokset vinkistä! Voin kuvitella, että paksummistakin viipaleista saa todella herkullista, jää sitä pureskeltavaa. Täytyypä kokeilla! Samahan se on varhaiskaalin kanssa: joku haluaa raastaa paperinohueksi coleslaw-salaattia varten, mutta minusta mehevää varhaiskaalia pureskelee mielellään krouvimpinakin paloina.

    VastaaPoista