perjantai 26. elokuuta 2016

Kätevät uutuudet samalle lautaselle

Elokuun loppu toi tänä vuonna kotikokkaajalle uutuuksia, joista löytyy kokeilujeni perusteella muutamia hyviä arjen helpottajia. Käyttökokemusteni perusteella nostan suositeltavien listalle Apetitin rapsakat kasvislajitelmat Tuorekset sekä Verso Foodin helppokäyttöisen kasviproteiinivalmisteen Härkiksen, jossa maku, rakenne ja käytön helppous ovat mielestäni kohdillaan.


Käyttövalmiit kasvislajitelmat, Tuorekset, yllättivät siinä mielessä positiivisesti, että kasvikset olivat pysyneet pakkauksessa hyvälaatuisina. Tuoreus, valmistuksen nopeus, ohjeellisten kypsymisaikojen paikkansapitävyys ja hävikin minimointi ovat tämän tuoteperheen valtit.

Varsinkin yhden ja kahden hengen talouksissa voi olla vaikeaa hallita hävikkiä silloin, kun haluaa käyttää kasviksia monipuolisesti. Kaikille tulee lisäksi eteen tilanteita, jolloin kokkauksesta on selviydyttävä tosi nopeasti. Pestyt, kuoritut ja pilkotut kasvikset tarjoavat oikotien.
Härkis-kasvis”jauheliha” on mutkaton, kotimaisesta härkäpavusta valmistettu, monikäyttöinen kasviproteiinivalmiste. Jos osaa käyttää jauhelihaa, onnistuu myös tällä uutuudella. Härkis on valmiiksi kypsennettyä, maultaan miellyttävää. Kokeilin tuotetta muun muassa kaalilaatikkoon, jota tarjosin kertomatta taustatietoja. Sain spontaanit kehut.
Tuorekset ja Härkis on helppo yhdistää samaan ruokaan. Tein niistä pastaruoan niin, että hankin kastikkeeksi valmiin tomaattipohjaisen pastakastikkeen ja kokeilin niin ikään uutuustuotetta, Rummo-pastaa. Tämä pasta pitää, minkä lupaa. Rakenne kestää keittämisen ja al dente -tuntuma säilyy jopa uudelleen lämmitettynä. Ainoana pastana Rummo on saanut italialaisen kokkiliiton, Federazione Italiana Cuochin, laatumerkinnän.
Kasviksista valitsin kastikkeeseen Välimeren ja lisäkkeeksi Puutarhurin sekoitukset.
Pasta-aterian valmistukseen meni noin 10 minuuttia siitä, kun olin ainekset hankkinut ja ottanut esille.

Näin se sujui:

Laitoin pastan kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaisesti 9 minuutiksi.

Kuumensin paistinpannussa tilkan rypsiöljyä. Lisäsin paketillisen härkäpapuvalmistetta sekoitellen. Lisäsin mukaan rasiallisen (250 g) Välimeren pannuvihanneksia, johon kuuluu fenkolia, miniluumutomaatteja, punasipulia, oliiveja sekä keltaista ja punaista paprikaa. Kaadoin joukkoon tölkillisen valmista tomaattikastiketta. Kuumensin kastikkeen.

Kuumensin toisessa, pienemmässä paistokasarissa tilkan öljyä. Lisäsin Puutarhurin pannuvihannekset: kukkakaalia, porkkanaa, kesäkurpitsaa ja sokeriherneitä.  Kääntelin välillä ja annoin ainesten kypsyä, kunnes kesäkurpitsa sai hieman väriä. Maustoin kevyesti suolalla ja pippurilla.

Kokosin annokset kierrepastasta, kasvis-härkäpapu-tomaattikastikkeesta ja pannuvihanneksista. Raastoin pasta-annosten päälle parmesaania ja revin tuoreita basilikanlehtiä. Pöydässä pirskotin lisämausteeksi omaan annokseeni sriracha-kastiketta.

Ateria oli maistuva ja kylläisyyttä antava. Kasviksia ruoka sisälsi monipuolisesti. Kahdesta valmiista kasvislajitelmasta kertyi 10 eri kasvista. Lisäksi kastike sisälsi härkäpapua, tomaattia ja basilikaa.
Tavoite on syödä puoli kiloa kasviksia päivässä ja viittä väriä. Tämä ateria vie omalta osaltaan kohti maalia.
Teksti, kuvat ja ohjeet: Pirjo Toikkanen

maanantai 22. elokuuta 2016

Täytetyt kesäkurpitsat


Täytetyt, uunissa gratinoidut kasvikset ovat minusta aina houkuttava ajatus, ja vaihtoehtojakin on monia. Elokuussa valitsen täytettäviksi kesäkurpitsoita, syksymmällä paprikoita. Myös isoja häränsydäntomaatteja, munakoisoja, suuria sipuleita, isoja palsternakkoja ja esimerkiksi kyssäkaalia voi täyttää.


Täytetyistä kasviksista on ainakin itselleni kertynyt pelkästään hyviä muistoja. Ei ole montaa lohdullisempaa ruokaa sadesäähän tai pimenevään syyskesän ja syksyn iltaan.
Kesäkurpitsat on helppo kovertaa ”veneiksi” ja lastata kukkuroilleen mehevää ja herkullista, yllättävääkin täytettä. Halusin nyt kokeilla uutta, kotimaisesta härkäpavusta kehitettyä kasviproteiinivalmistetta, jota myydään nimellä Härkis.  Yhdistin siihen kauden sieninä kantarelleja. Toki kaikki syötävät sienet käyvät saatavuuden ja sesongin mukaan. Ja proteiinin lähde voi tietysti olla myös vaikkapa kalkkunan tai kananpojan jauhelihaa.


Sienten tilalle voit halutessasi vaihtaa täysjyväviljaa, jos sienet eivät jostain syystä sovi. Esimerkiksi täysjyväinen speltti, couscous tai kotimainen kvinoa ja myös ohra-riisiseos käyvät. Tuore tomaatti ja paprika sopivat hienonnettuina täytteeseen, mutta kovin suurta määrää pieniin kurpitsoihin ei mahdu.

Täytteen maustaminen kannattaa tehdä huolella, koska kesäkurpitsa itsessään on mietoa. Maista täytettä välillä, koska Härkis on maustettua, ja se sisältää myös suolaa. Sitruuna ja tuoreyrtit tuovat raikkautta, ja juustoraaste antaa mehevyyttä.

Tuotetietoa kesäkurpitsasta osoitteessa: www.rouvakasvis.fi / Kasviskoulu
Härkis-"kasvisjauheliha" sopi kesäkurpitsojen täytteeseen loistavasti. Käyttö on helppoa ja maku miellyttävä. Kokeilin Härkistä muutamaan muuhunkin ruokaan, joiden ohjeet julkaisen myöhemmin.

Täytetyt kesäkurpitsat
3 – 4 pientä kesäkurpitsaa
1/2 tl suolaa
Täyte
2 rkl rypsi- tai oliiviöljyä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 – 3 dl (noin 100 g) pilkottuja kantarelleja
250 g härkäpapuvalmistetta (Härkis) (tai nyhtökauraa tai siipikarjan jauhelihaa)
½ dl hienonnettua tuoretta minttua
2 tl raastettua sitruunan kuorta
1 rkl sitruunan mehua
150 g cheddarjuustoa raastettuna
pippuria
(hiukan suolaa, sokeria tai hunajaa)


Huuhtele ja halkaise kurpitsat. Koverra siemenet pois pikkulusikalla. Ripottele tai jauha myllystä suolaa hedelmälihan päälle. Jätä puolikkaat itkettymään 20 – 30 minuutiksi.
Kuori ja hienonna sipuli. Kuori ja raasta tai hienonna valkosipulinkynsi.

Kuivaa kesäkurpitsan puolikkaat talouspaperilla. Irrota hedelmäliha varovasti niin, ettei kurpitsan kuori mene rikki. Esim. greippiveitsi on kovertamiseen kätevä. Paloittele hedelmäliha.
Kuumenna tilkka öljyä paistinpannussa ja kuullota siinä kevyesti sipulit. Lisää joukkoon pilkottu kesäkurpitsan hedelmäliha. Paista hetken aikaa ja lisää pilkotut kantarellit. Paista, kunnes kosteus on haihtunut.

Lisää kasviproteiinivalmiste (tai siipikarjan jauheliha) pannuun ja kuumenna sekoitellen. Siirrä pannu sivuun ja mausta ainekset tuoreyrtillä, sitruunan kuoriraasteella ja sitruunan mehulla. Mausta pippurilla ja tarkista maku. Välttämättä suolaa ei tarvitse lisätä lainkaan. Säädä hapokkuutta tarvittaessa sitruunan mehulla ja pyöristä tarvittaessa makua ripauksella sokeria tai muutamalla tipalla hunajaa.
Kääntele noin 2/3 juustoraasteesta täytteeseen.

Siirrä kurpitsaveneet voideltuun uunivuokaan. Nostele täyte kurpitsaveneisiin. (Kesäkurpitsoiden koko vaikuttaa, onko täytteen määrä juuri sopiva. Jos kaikki täyte ei mahdu, jätä loppu erilleen ja täytä sillä vaikkapa paprikan puolikkaita.) Ripottele loppu juustoraaste pintaan.
Paista täytettyjä kesäkurpitsoita 200-asteisessa uunissa 20 – 25 minuuttia. Lisäksi sopii raikas tuoresalaatti.

Teksti, ruokaohje ja kuvat: Pirjo Toikkanen
 Millä täytteellä sinä lastaisit mieluiten nämä "veneet"?

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Kesäkurpitsaa kahvikakussa

Sateinen päivä sai minut leipomaan kakkua, mutta ei mitä tahansa kakkua, vaan kakkua, jota varten tartuin aivan aluksi mandoliiniin. Mandoliiniksi ristitty vihannesleikkuri sai nyt soida taikoakseni raasteeksi pienen, söpön kesäkurpitsan.


Äkkiseltään ei tulisi mieleen lisätä kahvikakkuun kesäkurpitsaa, mutta minulla idea syntyi jo muutama vuosi sitten, kun kehitin porkkanakakkumaista täytekakkua Ruokatoimittajat ry:n Kakkujen kuningattaret -kirjaan (Tammi 2013). Nimesin kakun silloin Kasvimaakakuksi.


Kehitin kakkupohjan niin maistuvaksi, että se toimii loistavasti jopa ilman täytteitä ja kuorrutuksiakin. Kesäkurpitsaraaste, mantelirouhe, jogurtti ja oliivi- tai avokadoöljy tekevät kakusta kiinnostavan. Mausteiksi olen lisännyt kardemummaa ja vaniljasokeria. Kesäkurpitsakakku kannattaa leipoa myös teepöytään. Aina yhtä hyvää!


Tuotetietoa kesäkurpitsasta tulossa: www.rouvakasvis.fi / Kasviskoulu

Kesäkurpitsakakku

3 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl perunajauhoa
2 tl leivinjauhetta
¾ tl ruokasoodaa
1 rkl kardemummaa
2 tl vaniljasokeria
3 kananmunaa
3 dl sokeria
3 dl kesäkurpitsaa raastettuna
80 g (noin 2 dl) mantelirouhetta
1 dl turkkilaista jogurttia
1 ½ dl avokado- tai oliiviöljyä (rypsiöljykin sopii)
vuoan voiteluun voita
vuoan jauhottamiseen mantelijauhoa
kakun pinnalle tomusokeria


Sekoita taikinan kuiva-aineet mantelirouhetta lukuun ottamatta.
Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi sähkövatkaimella.

Yhdistä muna-sokerivaahtoon kesäkurpitsaraaste, mantelirouhe, jogurtti ja öljy kevyesti käännellen.
Lisää kuiva-aineet vähin erin siivilän läpi ja sekoita käännellen.

Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paista 175-asteisessa uunissa 40 – 45 minuuttia uunin toiseksi alimmalla ritilätasolla.
Kumoa kakku hieman jäähtyneenä ritilän päälle ja siirrä tarjoilualustalle. Tuprauta pintaan tomusokeria teesiivilän läpi. Kakku on hyvää sellaisenaan, mutta lisänä maistuvat myös raikkaat punaviinimarjat ja vaikkapa nokare maustamatonta jogurttia.



Jauhotin vuoan mantelijauheella. Valualumiinivuoassa kakku saa kauniin muodon ja paistuu tasaisesti.


Kesäkurpitsakakun täydentävät kauden marjat ja ehkäpä nokare kermavaahtoa tai jogurttia. Maistuu kahvin ja maistuu teejuoman kanssa!

Teksti, ohje ja kuvat: Pirjo Toikkanen
 

lauantai 13. elokuuta 2016

Härkäpapuja maalaissalaattiin

Elo-syyskuu on tuoreiden papujen parasta aikaa. Olin iloisesti yllättynyt, kun heti elokuun alussa huomasin tavallisen marketin hevi-osastolla jyhkeitä, pulleita härkäpapujen palkoja. Aiemmin härkäpavut on täytynyt hakea torilta tai kauppahallista, eikä saatavuus sieltäkään ole ollut lainkaan varmaa.

Muihinkin tuoreisiin papuihin kannattaa nyt tutustua. Vihreä, pyöreäpalkoinen taitepapu, keltainen vahapapu, mustanpuhuvat ja violetit pavut sekä vihreä, litteä leikkopapu kuuluvat syyskesään ja syksyyn.
Kunpa Suomeen saataisiin myös kookkaita, mehevän makeita, punaisen kirjavia ”Dragon’s Tongue” -herkkupapuja tai punaisten lieskojen ja läikkien kuvioimia, italialaisia borlotto-papuja. Pavut on aina keitettävä, jotta niiden sisältämä, vatsanväänteitä aiheuttava lektiini tuhoutuu.


Valmistin maalaissalaatin, johon lisäsin kypsien härkäpapujen lisäksi runsaasti erilaisia salaattien lehtiä, perunaa, kananmunaa, avomaan kurkkua ja vähän punasipulia. Herkkävatsainen voi vaihtaa salaatin punasipulin kevät- tai ruohosipuliin. Marinoin keittämiäni härkäpapujen siemeniä salaatinkastikkeessa muun valmistelun ajan. Tämä on herkkua paahdettujen ruisleipätikkujen kanssa!


Tuotetietoutta härkäpavuista osoitteessa: www.rouvakasvis.fi / Kasviskoulu


Maalaissalaatti

noin 750 g härkäpapuja palkoineen (kuorittuina papuina 4 ½ dl, noin 300 g)
1 l vettä, 1 tl suolaa
4 – 6 perunaa (koon mukaan)
2 kananmunaa
½ pienestä punasipulista (tai ruohosipulia)
2 avomaan kurkkua
reilusti erilaisia salaatinlehtiä (tammenlehti-, lollo rosso-, rucola-, jäävuorisalaattia…)
½ - 1 dl karviaisia, omenalohkoja, marinoituja pihlajanmarjoja tai kapriksia
Kastike
½ pienestä punasipulista
1 (pieni) valkosipulinkynsi
1 ¼ dl laadukasta oliivi- tai rypsiöljyä
¾ dl omenaviinietikkaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
½ dl tuoretta basilikaa
1 rkl tuoretta timjamia
½ tl suolaa
mustapippuria myllystä
Avaa härkäpapujen palot ja poimi syötävä osa, pavut eli siemenet talteen.

Kuumenna vesi kiehuvaksi ja mausta suolalla. Lisää härkäpapujen siemenet. Keitä 3 - 5 minuuttia, koon mukaan ja laske aika vasta siitä lähtien, kun vesi alkaa uudelleen kiehua. Siemenet ovat kypsiä, kun kuori alkaa muuttua lasittuneen vaaleaksi. Ensisato kypsyy nopeammin kuin loppukauden sato, ja myös papujen koko vaikuttaa kypsymisaikaan.
Valuta ja jäähdytä pavut jääkylmässä, juoksevassa vedessä lävikössä.

Poista siemenistä vaalea kuorikerros. Se muljahtaa pois helposti, kun ensin rikot kuoren toisesta päästä siementä. Sisus pullahtaa ulos kuoresta.
Sekoita kastikkeen aineet kulhoon ja lisää pavut marinoitumaan muun valmistelun ajaksi.

Harjaa perunat täysin puhtaiksi ja keitä kypsiksi. Keitä myös kananmunat ja kuori ne.
Kuori punasipuli ja hienonna toinen puolikas kastiketta varten. Toisen puolikkaan voit viipaloida ohuiksi siivuiksi salaattia varten.

Huuhtele ja paloittele kurkut. Huuhtele ja kuivaa salaattien lehdet.
Revi salaattien lehdet laakeaan tarjoiluastiaan. Lisää päälle lohkotut perunat, ohuet sipulisiivut ja paloitellut kurkut. Nostele salaattiin pavut kastikkeineen. Lisämakua antamaan sopivat esimerkiksi karviaiset tai omenalohkot.

Tarjoa paahdettujen ruis- tai muiden leipätikkujen kanssa.

Vinkit:

Leipätikkuja varten paahda revittyjä ruisleipäpaloja valkosipulivoilla voideltuina 225-asteisessa uunissa reilun viiden minuutin ajan ja leikkaa leivät heti lämpiminä saksilla suikaleiksi. Jäähtyessään ne rapeutuvat.

Härkäpapujen sijaan voit käyttää vihreitä tai tummia taitepapuja, keltaisia vahapapuja tai litteitä leikkopapuja. Keitä palkoja vähintään 7 minuuttia, valuta ja jäähdytä. Paloittele salaattiin.
Maalaispalvikinkku sopii lisättäväksi salaattiin, jos haluat salaatista vieläkin tuhdimman.


Härkäpapu on virnansukuinen kasvi, vanhalta nimeltään peltopapu.


Härkäpavut avataan herneenpalkojen tavoin. Apuna voi käyttää veistä, koska pelkästään napsauttamalla palko ei avaudu. Härkäpapujen palleroiset siemenet lepäävät nukkaisissa, pehmoisissa ”kehdoissaan” kuoren sisällä.


Härkäpapuja (siemeniä) peittää melko sitkeä, vaalea kuori. Keitettäessä se muuttuu maitomaisen kuultavaksi. Sisus on helppo "pullauttaa" pois kuorestaan.
Teksti, kuvat ja ruokaohjeet: Pirjo Toikkanen

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Vadelmainen pumpulikakku

Pumpulikakku on vanhanajan kahvikakku, joka saa pumpulinpehmeän rakenteensa siitä, että jauhoina käytetään perunajauhoja. Pumpulikakku tuli mieleeni, kun mietin vadelmakakun leipomista. Pumpulisuus ja vadelmat kuulostavat luoduilta toisilleen.

Halusin säilyttää pumpulikakun gluteenittomana, joten jauhotin vuoan mantelijauheella. Samaan tarkoitukseen sopivat myös kookoshiutaleet. Pumpulikakun ohjeita on julkaistu monia, mutta kiinnostavin ja leivonnaiselle lisähohdetta antava on nimenomaan Kultarannan pumpulikakku.


Oma ja sesongin leivonnainen pumpulikakusta tuli, kun tein kakun irtopohjavuokaan niin, että lisäsin taikinan kahtena eränä ja laitoin väliin puoli litraa tuoreita vadelmia. Taikinassa voin määrä tuntui melko isolta, mutta en halunnut poiketa Kultarannan ohjeesta.


Tarjosin kakun kanssa vadelmakastiketta, joka kruunasi ihanuuden!
Vadelmainen pumpulikakku

3 kananmunaa
2 ¾ dl hienoa sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 ½ tl vaniljasokeria (tai lakritsinjuurijauhetta)
4 dl perunajauhoja
250 g voita
noin ½ l vadelmia
mantelilastuja
Vuokaan
voiteluun voita
jauhottamiseen mantelijauhetta
Pinnalle
noin ¼ l vadelmia
tomusokeria


Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle niin, että kiristät sen reunojen väliin. Voitele pohja ja vuoan reunat huolellisesti ja jauhota mantelijauheella kauttaaltaan.
Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Vatkaa munat ja sokeri hyvin kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja kääntele muna-sokerivaahtoon.
Sulata ja kiehauta voi ja lisää se tulikuumana taikinaan koko ajan sähkövatkaimella voimakkaasti vatkaten. Rasvan tulee sekoittua kunnolla taikinaan.

Kaada taikinasta noin puolet vuokaan. Ripottele vadelmat tasaisesti päälle. Lisää pinnalle loppu taikina. Ripottele päälle mantelilastuja.
Paista kakkua uunin alaosassa noin 50 minuuttia.

Avaa ja poista vuoan reunat ja siirrä kakku leivinpaperin avulla tarjoilualustalle. Leikkaa ylimääräinen paperi pois.

Lisää kakun päälle vadelmia ja tuprauta tomusokeria teesiivilän läpi. Voit tarjota lisänä vadelmakastiketta.


Vadelmakastike
4 dl vadelmia
tilkka vettä (noin ¼ dl)
2 rkl sokeria


Mittaa aineet kattilaan ja kuumenna sekoitellen kiehumispisteeseen.
Painele kastike siivilän läpi, jotta saat siitä aivan sileän. Siirrä lasinekkaan tai muuhun tarjoiluastiaan.

Teksti, kuvat ja ohjeet: Pirjo Toikkanen